Pappa kääntöraiteella

Olen harmitellut sitä, etten ole pitänyt päiväkirjaa metron puikoissa viettämistäni vuosista, sillä hauskoja ja vähemmän hauskojakin tarinoita olisi kertyny jo varmasti kirjaksi asti. Nyt suurin osa pääkaupunkimme kirjavan arjen verkkokalvoilleni polttamasta kuvasta on jo deletoitunut reikäisistä kovalevyistäni, mutta jäljelle jääneet filminpätkät muistan melko kirkkaasti.

Yksi sympaattisimmista kohtaamistani henkilöistä oli - ehkä hieman dementoitunut - vanha pappa, joka oli tullut vahingossa Ruoholahden kääntöraiteelle. Kääntöraiteellahan ei ole mitään varsinaista laituria, jota pitkin kävelemme toisen pään ohjaamoon, vaan metallinen ja kapeahko ritilä. Kävellessäni ritilää pitkin huomasin vaunussa istuvan tyytyväisen näköisen papan ja ajattelin käydä kysäisemässä, että minne hän oli matkalla.

Oli touko-kesäkuun vaihde ja ylioppilasjuhlien aika, ja pappa oli ilmeisesti menossa lakkiaisiin, sillä hänellä oli kädessään yksi ruusu läpinäkyvässsä muovikääreessä. Sanoin papalle, että tämä oli ilmeisesti tullut väärään junaan, sillä juna ei jatkaisi enää eteenpäin, vaan lähtisi hetken kuluttua takaisin kohti itää. 
"Ei kyllä minä olen ihan oikeassa junassa", hän vastasi.
 Tiedustelin hänen määränpäätään, ja hän kertoi astuneensa junaan rautatieasemalta ja olevansa menossa Kontulaan. Kerroin papalle, että tämä oli astunut junaan väärältä laiturilta ja mennyt päinvastaiseen suuntaan.
Pappa katsoi minua kuin vähämielistä ja totesi:
"Mitä te puhutte? Eihän sieltä pääse kuin yhteen suuntaan".
Vakuuttelin hänelle, että kyllä jokaisella metroasemalla on kaksi laiturinpuolta, joilta pääsee eri suuntiin.
"Mutta siinähän on seinä välissä!", pappa huudahti ja katsoi minua jo kuin aivotonta.

Hetken sanattomuuden jälkeen totesin papalle vain, että tämä juna lähtisi pian kohti Vuosaarta ja että Kontulaan päästäkseen hänen pitäisi jäädä pois viimeistään Itäkeskuksessa  ja odottaa seuraavaa junaa. Pappa nyökkäsi, mutta katsoi minua silti epäluuloisesti - kenties pelkäsi aivottomuuden tarttuvan.
Kävelin ohjaamoon ja jännitin, että löydänkö papan jälleen Vuosaaren kääntöraiteelta. Vuosaaressa juna oli onneksi tyhjä, mutta silti jäin hieman haikeana miettimään, päätyikö tuo vanha mies koskaan oikeisiin juhliin.