Jakkupukurouva ja Mustakallion kätyri

Metrossa liikennöidään arki-iltaisin ja viikonloppuisin kahden vaunuparin junilla eli yhteensä neljällä vaunulla. Kun juna on täyspitkä eli kolmen vaunuparin mittainen (6  vaunua), juna on likimäärin asemalaiturin pituinen, mutta kahden vaunuparin mittaisena se kattaa siis tietenkin vain 2/3 laiturista. Lyhyellä kokoonpanolla ajettaessa pysähdymme asemilla pysähtymismerkkien mukaisille paikoille. Matkustajille pysähtymispaikasta yritetään viestiä laitureiden reittinäyttöjen sekä laituriin liimattujen tarrojen avulla, jotta nämä osaisivat seisoa oikeassa paikassa ja vältyttäisiin matkustajan siirtymisen odottelulta. Jostain syystä matkustajat eivät oikein ole kuitenkaan oppineet tulkitsemaan laiturinäyttöjä  ja muistamaan junan pituuksia. Tästä johtuen arki-iltaisin ja viikonloppusin on hyvin yleistä, että väärässä päässä laituria junaa odottavat joutuvat juoksemaan junaan ja kuljettajan täytyy heitä odottaa. Viivästyksiä aikatauluun tulee, jos täytyy odotella rollaattorimummoja tai muita hitaasti liikkuvia. No tämä ei sinänsä itseäni hirveästi stressaa, mutta joitakin matkustajia ylimääräinen kävely tuntuu ärsyttävän ja  he syyllistävät siitä kuljettajaa.

Vuosia sitten pysähdyin Rautatientorin metroasemalla illansuussa viralliselle 2 vaunuparin mukaiselle pysähdyspaikalle, ja muutama henkilö seisoi taas jälleen alueella, johon juna ei ylettynyt. Näiden ihmisten joukossa oli noin 60-vuotias tyylikkäästi jakkuun ja hameeseen pukeutunut rouva. Hänen olisi ulkonäkönsä puolesta voinut kuvitella istuvan minkä tahansa pankin tiskin takana palvelemassa asiakkaita. Hänellä oli mukanaan noin parivuotias lapsi, jota hän talutti kädestä. Nainen joutui kävelemään noin 20 metriä ja kun hän oli päässyt ohjaamon sivuikkunan kohdalle, hän näytti minulle keskisormea ja huusi lasin läpi kovaan ääneen: "FUCK YOU! KUSIPÄÄ!".

Hetken aikaa olin hämmentynyt ja mietin, mitä olin tehnyt väärin. Ajattelin ensin kuitata asian olankohautuksella, sillä usein joukkoliikenteen kuljettajia syytetään milloin mistäkin käsittämättömästä asiasta ja mieleltään sairaita ihmisiä kohtaa paljon. Asioita oppii olemaan huomioimatta. Kuitenkin minua vaivasi se, että ilmeisen epätasapainoisesti ja aggressiivisesti käyttäytyvällä naisella oli mukanaan pieni lapsi, joka on aikuisesta täysin riippuvainen. Avasin ohjaamon oven ja kävin kysäisemässä naiselta, miksi tämä näytti minulle keskisormea. Nainen nimitteli minua kusipääksi ja sanoi, että pysähdyin tahallani 20 metrin päähän hänestä. Yritin selittää naiselle, että pysähdyin aivan viralliselle paikalle ja että jos olisin ajanut hänen kohdalleen, laiturin peräpäässä seisseet ihmiset olisivat puolestaan joutuneet kävelemään 20 metriä. Nainen ei paljon selitystä kuunnellut, vaan viittasi kädellään ohjaamoon päin ja huusi minulle: "Mene sinne Mustakallion puolelle istumaan, sinä olet niitä Mustakallion kätyreitä!". Huomasin puhumisen olevan turhaa ja menin takaisin ohjaamoon.

Lähtiessäni ajamaan asemalta kohti Kaisaniemeä pohdin, että oliko naisen mainitsema Mustakallio joku lääkäri, joka oli määrännyt hänet joskus nk. tahdosta riippumattomaan hoitoon, ja olisiko naisen ilmiselvä paranoidisuus alkanut siitä. Ihmettelin myös sitä, miten joku oli antanut vainoharhaiselle ja sekavasti käyttäytyvälle naiselle pienen lapsen mukaan. Mieleeni tuli ajatus, että mitä jos nainen olikin ottanut vainoharhaisuuskohtauksessaan lapsenlapsensa tai vaikkapa vieraan lapsen mukaansa ja ajatteli vievänsä tämän "turvaan". Nainen oli mitä ilmeisimmin psyykkisesti sairas, joka tarvitsi apua tilaansa ja lapsi voisi jäädä heitteille. Lapsen kohtalosta huolestuneena päätin tilata vartijan Hakaniemen asemalle.

Hakaniemessä menin matkustamoon ja sanoin naiselle, että hänen pitäisi poistua junasta laiturille ja kertoa paikalle tulleelle vartijalle, mikä hänen ongelmansa oli. Nainen kieltäytyi poistumasta ja nimitteli minua ja vartijaa. Vartija otti lapsen syliinsä ja vei tämän laiturille, jotta nainen tulisi perässä. Silloin nainen nousikin ja poistui junasta. Menin ohjaamoon jatkamaan ajoa ja liikkeelle lähtiessäni huomasin junan sivupeilistä naisen seisovan miltei kiinni vartijassa ja huutavan tälle naama punaisena solvauksia keskisormi jälleen pystyssä. Lapsi istui rauhallisena metroaseman penkillä. Seuraavalla ajokierroksella näin Hakaniemeen tullessa naisen rauhoittuneen ja istuvan kädet ristissä penkillä lapsen kanssa. Vartija seisoi vieressä ja vahti heitä. Soitin myöhemmin järjestyksenpitovalvomoon ja kysyin, miten tapaus oli päättynyt. Sieltä minulle kerrottiin tilanteen kuumentuneen sen verran, että poliisi oli täytynyt tilata paikalle. Loppujen lopuksi oli hyvä, että virkavalta saapui paikalle, koska lapsen kohtalo ja hyvinvointi olisi saattanut jäädä turvaamatta, jos vartija olisi vain poistanut naisen ja lapsen asemalta.
Tapauksesta jäi kuitenkin itselleni huvittunut mieli, sillä loppuilta kului uutta arvonimeä suussa pyöritellessä. "Mustakallion kätyri" kuulosti pahalta hahmolta jostain Tolkienin Keski-Maasta.